Täällä on ollut hiljaista. Syksy on tullut. Työt alkaneet ja käytän vapaa-aikani mieluummin eläinten kanssa olemiseen kuin eläimistä kirjoittamiseen. Valoakaan ei ole samalla tavalla valokuvaamiseen, kun usein sataa ja on pilvistä ja sisällä on iltaisin jo hämärää. Vaatimukset kuvien suhteen ovat korkealla. Ihan mitä vaan en blogiin hyväksy, mieluummin jätän laittamatta - ja kisutkin ovat jo niin isoja. Onneksi tuli kuvattua niitä paljon kun olivat pentuja. Tiesin niiden kasvavan parissa kuukaudessa pennun pyöreydestään pois, joten satsasin silloin valokuviin - pentuaika kun on niin korvaamaton ja sitä ei saa takaisin.

Aslan ja Caspian ovat v-i-l-l-e-j-ä! Vauhti on sellainen, että usen niistä näkee vain vilauksen. Toinen vaanii jossakin kaapin päällä ja pudottautuu sieltä toisen niskaan ja sitten pyörivät toisiinsa liimauteuneena kuin takiaiset lattiaa pitkin. Välillä ryskyy ja rymisee. Nää kaverit kiipelevät hyllyillä ja kaapeissa ihan surutta ja nakkelevat tavaraa alas. Lyhyesti sanottuna: hauskempaa ei voisi juuri enää olla.

Se mikä on ihanaa, on Aslanin ja Caspianin luonne. Toki välillä herätään aamulla siihen, että joku iloisesti pureskelee meidän isovarpaita. Tai jos itse tekee aloitteen, niin sormella leikitään kovin. Mutta ei koskaan (siis oikeasti ei koskaan) kumpikaan pennuista ole kotiutumisensa jälkeen enää suhissut eikä ropannut kynsillään ketään vihaisesti - ei edes koiria, jotka tunkevat kuononsa kissan turkkiin vähän väliä. Näillä on aivan käsittämättömän ihana ja seurallinen luonne ja ovat aina valmiita syliin.

Caspianin kyynelkanava-ongelmakin näyttäisi korjaantuvan ihan itsestään. Caspianhan sai alussa silmötippakuurin, mutta kuurin loputtua ongelma palasi. Ell sanoi, että saattaa kyynelkanavien kasvaessa korjaatuakin ajan myötä ja nyt näyttäisi käyvän niin onnellisesti. Jo monta viikkoa silmä on pysynyt ihan kuivana. Tästä voi vain olla kiitollinen.

Valtteriin sen kun vain komistuu. Kuningas-kissamme on saanut painoa lisää Rasmuksen pois menon jälkeen oikein huomattavasti ja alkaa nyt olemaan todella komea iso kolli. Söiköhän Rasmus kaikki sen ruuat vai alkoiko Valtteri syömään suruunsa? Hiirten metsästys tosin on tainnut loppua - yhtäkään ei ole näkynyt sen jälkeen kun Rasmusta ei enää ollut. Tosin Rasmuksellehan Valtteri kaikki hiiret kantoikin. Turkki on komistunut ja parta kasvaa :-) Valtteri ulkoilee nyt todella miellyttävästi. Menee ulos ja palaa muutaman tunnin kuluttua sisälle ja viihtyy sisällä ihan kivasti. Aikaisemmin teki paljon pidempää lenkkiä. Turkkia saa taas olla harjaamassa koko ajan. Syksyisen märän sään vuoksi roskia kerääntyy mielettömästi turkkiin ja varsinkin takiaiset ja niiden siemenet ovat riesa.

Rasmusta ajattelen yhä usein. Viimeksi eilen jääkaapille mennessäni kun Rasmus tuijotti minua jääkaapin ovessa olevasta valokuvasta, tuli ikävä oikein ison valtameren aallon lailla ja vyöryi ylitseni. Ääh :-(