Viime viikolla koiralauma oli matkoilla ja me valtasimme koko talon, kävelimme iskän tietsikan päällä, nukuimme isossa parisängyssä ja meidän puolestamme koirat olisivat voineet kyllä pysyä poissa vielä toisenkin viikon. Nyt täytyy taas alkaa laittaa niitä järjestykseen.

T:Marvin

Olimme nuorempina oikein pienet villit pirulaiset keksintöinemme. Viimeksi kun meistä on enemmälti ja säännöllisemmin jotakin kuulunut olimme vain parin-kolmen vuoden ikäisiä, nyt jo 5 v!  Pitkään, siis todella pitkään, olemme olleet blogitauolla - olemme aikuisia ja rauhallisia kollipoikia jo, vaikka kissatarhassamme välillä villiinnymmekin täysin sisään lentävistä linnuista ja raahaamme niitä sisälle syötäviksi! Palvelijamme kyllästyivät pari vuotta sitten koko Vuodatukseen ja bloginpitoon siellä ja heittivät hanskat tiskiin kuvien kadottua jonkun ukkosen ja kohtalokkaan salaman iskusta. Blogi pilalla, sanoi "äiti", meni motivaatio kirjoittaa. Emme saaneet häntä houkuteltua enää siihen puuhaan, kun tämä suri kadonneita kuvia. Olemme odotelleet josko tämä vaihe menisi ohitse ja pääsisimme taas kertomaan kuulumisiamme maailmalle. Muutosta ei ole näkynyt tuohon mieletilaan, joten nyt yritämme aktivoitua itse ja jatkaa ainakin satunnaista bloggaamista itse. Saimme lupauksen, että sihteeriksi "äiti" ryhtyy kohtuullisessa määrin, vaikka uhkasikin Vuodatuksen onnettomuuden paljastuttua että jos vielä kissablogia jatketaan, koko blogi siirtyy pois tästä osoitteesta muualle. Täällä on kuitenkin kuvien katoamisesta huolimatta meidän tarinamme, joten emme raaskineet luopua päiväkirjastamme ja kuitenkin kaikki 2008 ja osittain 2009 vuosien kuvan ovat tallella. Paljon on kuvamateriaalia kadonnut, mutta paljon sellaista on tallellakin, minkä emme haluaisi unohtuvan, joten jatkamme täällä ja koitamme jossakin vaiheessa puhua mammalle siitä, jos hän voisi edes joitakin kuvia vuodelta 2010 ladata tänne uudelleen.

Sitten viime kuulumisten on tapahtunut paljon. Tässä kerrostalossa on kakkoshyllyllä uusi veljemme Marvin. Hänen ikäänsä emme varmasti tiedä, sillä Marvin ei tullut meille vauvana niin kuin me tulimme, vaan hän oli ilman kotia, nälissään ja flunssan kourissa, pitänyt lumisadetta mummolan portailla jo useamman kylmän talvikuukauden ajan kenenkään kaipaamatta. Meidän perheestämme ja laumastamme tuli Marvinin koti, mitä tämä hyvä veli siinä kohtaa tarvitsi. Hoidimme yhdessä hänet kuntoon ja hän jäi.

Surullisistakin surullisimmat uutiset koskevat rakasta korvaamatonta Valtteri-pappaa, kissojen kissaa, joka oli koko perheen kuningaskissa. Hän lähti Sateenkaarisillan maahan pikkuveljensä Rasmuksen luokse 1,5 vuotta sitten helmikuussa, 15-vuotiaana ja 3 vuotta munuaisten vajaatoimintaa sairastaneena.

Tässä siis vielä kerran legendaariset Valtteri (1997-2012, kuvassa oikealla) ja Rasmus (1998-2008, kuvassa vasemmalla), jotka ovat tässä blogissa aikaisemmin mukana seikkailleen ja jotka eivät tässä talossa unohdu ikinä, joiden viisaus kulkee mukanamme yhä ja jotka itse tälläkin hetkellä varmasti saalistavat Sateenkaarisillan takana olevassa maassa jättimäisiä rottia kasteisilla niityillä. Muistoa kunnioittaen.

...Luullaksemme meidän laumassamme ei ollut yhtäkään kissaa, ihmistä eikä koiraa, joka ei olisi ollut koko edelliskevättä täysin surun murtamia Valtterin lähdön vuoksi, paitsi Marwin, joka ei koskaan ehtinyt kiintymään Valtteriin. Sen aikaa kun Valtteri vielä eli yhtä aikaa Marwinin kanssa, Marwin oli karanteenissa kellarissa (mikä se on???) ettei tartuta kehenkään meistä kulkukissan tauteja. Äiti sanoi, ettei se lakkaa ikinä suremasta Valtteria ja Rasmuskin vilahtelee hänen puheissaan vieläkin tuon tuosta.

Lisäksi isoja muutoksia on tapahtunut laumalle koira-osastossa. Kun viimeksi bloggasimme, meitä kissoja oli 3 ja koiria 2 (Dilbert-rotikka 8 v. ja Wilma-welshi, pian 9 v.), mutta nyt on jotakin perin kummallista tapahtunut: koirien määrä on ensi kertaa meidän täällä ollessamme noussut yli meidän kissojen lukumäärän. Nyt niitä on 4, kun Senni-tipsu (6 v.) ja Trillian-karjis (2 v.) ovat muutaneet laumaamme ja meitä kissoja on edelleen vai 3! Olemme pitäneet yhden jo toisenkin kriisikokouksen tästä veljien kesken ja meillä on erinäisiä suunnitelmia saada kissojen lukumäärä nousemaan koirien tasalle. Kerrostalokuvastakin näkee, että ainakin yhdelle olisi vielä paikka - ilman sitä näyttää suorastaan vajaalta! Eihän tämä peli vetele, eihän?

Kuulumisiin. Yritämme yhdessä äidin kanssa lisäillä nyt vähän takautuvasti muutamia kuvia meistä ja katsotaan saammeko uljaan kissakoplamme blogia taas eloon. Koirat bloggaavat edelleen omassa blogissaan. Ihanaa kesää kaikille!

Tarkoituksena on ollut aktivoitua ja alkaa jälleen päivittämään kissakoplankin edesottamuksia ja kuvia, joita moni on kysellyt. Nyt avasin blogin ja järkytyin. Sain ylläpidölta viestin: "30.6 tapahtuneen sähkökatkoksen yhteydessä Vuodatuksen vanha kuvapalvelin kärsi vaurioita, joiden takia kuvat elokuusta 2009 eteenpäin ovat hävinneet." Ei, ei, ei, ei, ei! Tämä on yksi painajaisista mitä olen nähnyt. Siksi olen muita blogeja printannut talteen, ettei kaikki häviä, jos jotakin käy. Nämä ylös kirjaamani ja kuvittamani muistot ovat äärettömän arvokkaita. Tätä blogia en ollut vielä ehtinyt printtaamaan. :-( 

...nyt en tiedä jaksanko aktivoitua blogin kanssa joka on auttamattomasti pilalla. Ilman kuvia tämä blogi ei ole kerrassaan mitään. Kuvat ovat olleet juuri se juttu. Nyt painun pehkuihin sulattelemaan tätä katastrofia.

Caspian ja Aslan ovat valloittaneet jouluvisiitin ajaksi mummin saunan. Lämmin huone ja oma rauha. Siellä on kellitty tyytyväisenä, mutta ihmisten ilmoille saunasta kaverit eivät oikein ole halunneet tulla. Caspianilla ja Aslanilla menee aina 2 päivää ennen kuin rohkaistuvat liikkumaan vapaasti vieraassa talossa. Nyt siis täällä alkaa olla kissaelämää, kun huomenna ollaan lähdössä jo kotiin päin. 

Tämän vuoden joulukorttikuvassa poseeraava Valtteri on sen sijaan on tottunut matkustaja, eikä kavahda talon vaihtoa. Kuningas voi itsevarmasti kelliä, poseerata, tarkkailla ja viettää joulua ilman rajoituksia - vaikka vähän käydä läppäämässä tassulla koiran häntää. Kjäh kjäh...

Minä kävin juuri eläinlääkärillä ja minulla on iloisia uutisia - vaikka olen sairastanut munuaisten vajaatoimintaa jo 2 vuotta, tilanne on pysynyt vakaana, eivätkä munuaiseni ole juurikaan pienentyneet siitä, minkä kokoisia olivat silloin kun tauti minulla todettiin. Veriarvonikin olivat melkeinpä erinomaisen hyvät ja olen elämäni kunnossa. Siksi minulla on aivan erityisen hyvä syy iloita ja katsoa valoisasti uuteen vuoteen. Sitä ennen kuitenkin lämmintä joulumieltä kaikille, myös noilta minun pikkuveljiltäni. Palvelijani kovin yrittivät saada pikkupoikiakin valokuvaan, mutta ne eivät halunneet tonttulakkia päähän. Minä olin niin hyvällä tuulella, että ajattelin suostua - ihan joulun kunniaksi, niin päästään myös perheen joulukorttiprojektin kanssa eteenpäin.

Ihan pakko kuitenkin kertoa vähän lisää siitä eläinlääkärillä käynnistä. Siellä oli joku ihana tuoksu ilmassa ja minä tulin niin hyvälle tuulelle, kun haistelin sitä. Yleensä en kestä eläinlääkäreitä minuuttia pitempään, mutta tällä kerralla oli ihan pakko kehrätä eläinlääkärillekin! Mutta rajansa kaikella - niin paljoa eivät aivoni siitä ihanasta tuoksusta pehmenneet, että olisin antanut lääkärin mitata verenpaineen. Se kehtasi käyttää hyvää mieltäni hyväkseen ja yritti kiinnittää jotakin kuminauhaa takajalkaani kun äkkäsin, mitä oli tekeillä. Asialle oli tietenkin tehtävä jotakin mitä kiireemmin ja ehdi nippa nappa pelastaa itseni tuolta toimenpiteeltä. Sähädin ja puin nyrkkiä niin kovin, että lääkäri keräsi laitteen osat kasaan ja vei sen pois. Sen jälkeen jotakin kummallista tapahtui - minulta meni taju!

Kun heräsin, äiti harjasi minua, enkä jaksanut ensin edes välittää, mutta kunhan sain silmäni auki kunnolla, puutuin kyllä siihenkin toimenpiteeseen. Pöyristyttävää käyttää nyt tuolla tavalla hyväkseen sitä että minä satuin nukahtamaan. Ja kuinka minä ylipäätään sillä tavalla nukahdin tuollaisessa paikassa? Joku oli sitä paitsi leikannut vatsaltani karvoja pois kun olin unessa. No, annettakoon tuo anteeksi, sillä kun nukuin munuaiseni oli ultrattu ja eläinlääkäri sanoi, että tilanne on pysynyt stabiilina, eikä munuaisen kuori ole paksuntunut kuin nimeksi. Veriarvotkin olivat hyvät - melkein viitearvoissa. Ei siis mitään hätää vielä pitkään aikaan - luultavasti ei moneen vuoteen :-) Sitäpaitsi lääkäri sanoi, että olen komea ja turkkini on tämän ikäiseksi kissaksi tosi hyvässä kunnossa.

Äiti osti samalla reissulla jotakin tosi pahaa ruokaa, koska lääkäri sanoi sen olevan kaikkein maistuvinta ruokaa, mitä munuaispotilaille on olemassa. Hyi yök! en tiedä kuka syö sen säkillisen, mutta en ainakaan minä!

Tässä minä istun eläinlääkärin pöydällä: